Custom Pages

Vauvan perus villasukka.

maanantai 4. toukokuuta 2015

Jotain nopeaa, jotain helppoa television edessä tehtävää ja todella yksinkertaista välityönä muiden töiden lomassa.


Vauvan sukka Novitan nalle langasta


Sain valmiiksi jo toiset pienet vauvan sukat lyhyen ajan sisään, vauvan sukat teen tavallisesti joko polvipituisella, siten että polvelle on oma muotoiltu paikkansa sukassa, joustoresorilla tai tällä ohjeella. Jokaisessa kutomassani vauvan sukassa on pitkä varsi, jotta se pysyisi pienissä jaloissa paremmin ja lämmittäisi myös pientä säärtä ja pohjetta.


Lasten sukkien aloituksessa kiinnitän erityistä huomiota aloituksen väljyyteen, jotta varsi ei kiristäisi ja sen pukeminen olisi helppoa. Aloitussilmukat luonkin aina kahdelle puikolle, jos lanka on todella ohutta saatan ottaa kolmannenkin käyttöön aloitussilmukoiden luomisen yhteydessä.

Tällä kertaa sukkiin valikoitui lankakorin syvyyksistä nalle taika lanka, sukat ovat menossa pienokaiselle jonka syntymää vasta odotellaan, mutta jos oikein olen tulevia vanhempia tulkinnut niin ne perinteisimmät ns. vauvavärit eivät ole suosiossa.

Sukkien aloitukseen laitoin 9 silmukkaa per puikko, eli 36 yhteensä. Aluksi tein resoria (2o2n) 2,5cm, jonka jälkeen sileää neulosta 10cm, sileän neuloksen jälkeen tein nilkkaan resoria (2o2n) 1,5cm.  Nilkan resorin ensimmäisellä kierroksella kavensin jokaisen puikon kolmannen silmukan pois, eli silmukkamäärä väheni 32 silmukkaan, eli 8 silmukkaa jokaiselle puikolle.

Sukan kantapään teen joko sileänä neuloksena tai vahvistettuna. Pieni vauvahan ei sukkia pohjasta kuluttele, niin sileä kantapää olisi riittävä, jotenkin olen vain ihastunut erilaisiin vahvennettuihin kantapäihin, jonka vuoksi lähes aina teenkin kantapään vahvistettuna. Mielestäni vahvistetut kantapäät muotoutuvat jalkaan paremmin, on sitten kyse pikkulapsesta tai aikuisesta.

Vauvan sukan jalkaterän pituudeksi teen tavallisesti 9-10cm mitattuna kantapäästä sukan kärkeen. Kärkeen teen usein sädekavennuksen.


Ja sukat lyhyesti: 
Lanka: Novitan Nalle taika 
Puikot:  3mm 
Aloitussilmukat 36 (9)
Joustoresoria 2,5cm
Sileää neulosta 10cm 
Joustoresoria 1,5cm , jonka ensimmäisellä kierroksella kavennnetaan 4 silmukkaa 
Kantapää omien mieltymysten mukaan 
Jalkaterän kokonaispituus n. 10cm


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti