Custom Pages

MUMMU 80v.

sunnuntai 29. marraskuuta 2015


On olemassa erilaisia projekteja. Toisten aloittaminen on helppoa ja intoa riittää ja sitten on niitä toisenlaisia. Aloitin kyseiset sukat moneen kertaan, aina uudella mallilla (ja osan myös eri langoilla). En vain tuntunut löytävän mieleistäni mallia, riittävän hienoa, mutta yksinkertaista mallia ihmiselle joka monen vuoden ajan kutoi minun sukkani ja lapseni. Ne maailman parhaat lapaset ja sukat.
Reilu viikko sitten vietettiin mummoni 80-vuotis juhlia, jolloin sain ohjentaa hänelle edellisiltana viimeistellyt palmikkosukat, joiden sopivuutta jännitin viimeiseen asti. Mutta koko meni kokolailla nappiin. 


Mieleiseni mallin löysin etsintöjen ja kokeilujen jälkeen Novitan sivuilta pitkät palmikkosukat. Joista otin oikeastaan vain kuvion käyttööni. Novitan alkuperäiseen ohjeeseen olisi sukkaan nimensä mukaan kuulunut pitkävarsi, mutta halusin niihin lyhyet jotta ne olisivat käytännöllisemmät ja helpommat pukea. 

Aluksi tein villasukkaa ohjeen mukaisella pohjekavennusten jälkeisellä silmukkaluvulla, mutta se oli mieleeni liian kireä. Ohjeen silmukkalukuun päädyin lisäämään yhteensä kuusi silmukkaa, neljä silmukkaa sukan etuosaan (kuvion molemmille puolelle kaksi nurjaa silmukkaa) ja takaosaan kaksi.  Näin kuvion ympärille tulivat nurjat silmukat alkuperäisen ohjeen oikeista silnukoista poiketen. Kantapään sukkaan tein nurjalta vahvistettuna, malli johon olen ihastunut. Kärjen kavennusten onnistumista jännitin tai lähinnä sitä mitenkä saan palmikon jatkumaan siististi kärjeen asti. Lopputulokseen olen tyytyväinen, kuin ihmeenkaupalla sain onnistumaan molempiin sukkiin vieläpä samanlaiset kärjet.

Lanka: Novita 7-veljestä, meleerattu beige
Puikot: 3,5mm
Sukan koko: 39

Alkuperäinen ajatukseni oli tehdä yksinkertaista, mutta hienoa. Sukan kuvio on mielestäni hieno, mutta ei se helpommasta päästä ollut. Ajoittain huomasin tuskailevani joka toisella kierroksella johonkin suuntaan siirrettävien silmukoiden kanssa. Yhden palmikon onnituin tekemään väärin päinkin ensimmäisen sukan kärjess, mutta huomattuani sen jo sukan pääteltyäni en alkanut sitä purkamaan ja korjaamaan. 

Lahjan saaja vaikutti tyytyväiseltä, se on pääasia. Hetkeen sama palmikkokuvio ei taida kutsua kylläkään ihanasta ulkomuodostaan huolimatta. 


Vauvan palapeitto Paju-neliöistä.

sunnuntai 8. marraskuuta 2015


Vihdoin pääsen julkaisemaan vauvanpeiton, jonka olen saanut valmiiksi jo muutamia viikkoja sitten odottamaan tulevaa käyttäjäänsä. Eilen peitto pääsi muuttamaan uuteen kotiinsa, mutta saa se vieläkin odottaa uutta käyttäjäänsä ainakin tovin.  

Aloitin tekemisen jo heinä-elokuussa kun aloin epäillä ystäväni odottavan lasta, joten valmistumisella ei ollut kiire ja työ sai valmistua omalla painollaan muiden nopeampien töiden ohessa. 

Kun ystäväni odotus paljastui todeksi, kyselin vielä väritoiveita. Hieman varmistellen, että onhan värivalinnat menneet edes jokseenkin oikeaan. 

Palojen ohje on kirjasta: 200 virkattua ruutua.
Ruutu on nimeltään Paju. 

Pajuneliö on mielestäni helppo valmistaa, ärsyttävää siinä on ehkä lukemattomat lankojen päättelyt. Laskin jossain kohtaa, että yhteen neliöön piilotettavia lankoja tulee kahdeksan kappaletta.


Tein neliöt usein siten, että ensiksi valmistin koko lankakerästä kukat ja sen jälkeen virkkasin kukalle kehykset. Tämän koin miellyttävimpänä menetelmänä suuren palamäärän valmistamisessa. 



Lanka: Gjestalin Maija
Koukku: 3

Valitsin peittoon seitsemän eriväristä kukkaa, joten yhteensä värejä peittoon tuli yhdeksän. Eniten kului valkoista lankaa. 

Käyttämäni langat ovat: Valkoinen (202), Meleerattu beige (203), Punainen (204), Oranssinkeltainen (218), Oranssi (236), Turkoosi (238), Sini-vihreä (214), Vaalean vihreä, Aniliininpunainen (248). 

Yhdestä kerästä lankaa syntyi 10 kukkaa, joten kokonaisuudessaan tein 70 palasta, jotka osa odottaa edelleen toisiinsa liittämistä käsityökorissa. 


Nyt vain odotellaan käyttäjän syntymää, onneksi värivalinnat taisivat mennä nappiin ja tulevan pienokaisen äiti ainakin oli lahjaan tyytyväisen oloinen. Hieman aina jännitän näitä lahjaksi tekemisiä juuri värivalinnoiden ja tässä vielä kuvioidenkin suhteen. Peitto ainakin pääsi kotiin, jossa arvostetaan käsitöitä ja se kannustaa tekemään näitä lahjaksi.