Custom Pages

Palmikkosukat erilaisella kantapäällä.

lauantai 20. helmikuuta 2016


Vaikka kirjoneule on tämän vuoden teemani, niin oli kuitenkin pakko päästä välillä tekemään pintaneuletta (okei, aika monta paria on tullut taas tehtyä kirjoneuleiden välissä). Nämä sukat oli tietynlainen seikkailu uuteen monella tapaa. 

Ensimmäiset sukat, jotka tein 2,5mm puikoilla - sukat joiden tekeminen ei tuntunut välillä etenevän ollenkaan. Jalkaterän tekeminen kesti ja kesti, samalla aikaa tavallisesti olisin tehnyt ainakin kahdet jalkaterät. 

Näissä sukissa rakastuin ensimmäiseksi kantapäähän, siihen että se poikkesi reilusti ns. tavallisesta kantapäästä. Ohjeen sukkiin löysin raverlysta, Maudiet. Sukkien kantapäähän jatkuu sukkien takaosassa olleet kaksi palmikkoa.  



Sukkien ohje on englanniksi, ohje oli melko helppo ymmärtää. Kantapäässä ohjeen ymmärtäminen oli hieman haasteellisempaa, mutta muutamien sanojen selvittelyllä ja järkeilyllä sain kantapään onnistumaan. Toisen sukan kantapää olikin jo sitten helpompi tehdä kun idean sai ensimmäisen sukan usean epäonnistuneen yrityksen jälkeen onnistumaan. 




Lanka: Louhittaren luola - Väinämöinen, petrooli
Puikot: 2,5mm 
Ohje: Maudie Raverlysta
Langan kulutus: 67gr 
Koko: 41-42




Sukan etupuolella kulkevat palmikot jatkuvat kärkiin asti.

Vaikka sukista tulikin mielestäni aivan ihanat, niin hieman mietityttää tuo langan paksuus ja kantapään malli. Kun on tottunut tekemään vahvistettua kantapäätä tuntuu lähes vääryydeltä tehdä tällainen sileäpintainen kantapää ilman vahvistusta. Joten myös sen kestävyys mietityttää. 

Ei näitä sukkia välttämättä jokapäiväiseen kulutukseen viitsi ottaa, mutta tämä ensimmäinen pari tällä mallilla jää nyt ainakin itselleni unisukiksi. Nyt monen vuoden jälkeen olen taas opetellut nukkumaan sukat jaloissa ja huomaan ehkä nukkuvani myös parempaa unta. 

Langaksi valikoitunut Louhittaren luolan Väinämöinen oli ihanaa neulottavaa. Napakka kierre, joka ei purkaudu neulotaessa, mutta kuitenkin sopivan pehmeä sukka. Lisäksi Louhittaren luolalla on mielestäni langoissa aivan mahtavat, eläväpintaiset väritykset. 

Blogi pomppas instagramiin!

tiistai 16. helmikuuta 2016


Tästä lähtien blogin löytää myös instagramin puolelta nimellä terapeuttiset.neuleet

Instagramiin pyrin jakamaan kuvia etenkin vielä keskeneräisistä projekteista, valmiit projektit tulee jatkossakin siirtymään blogin puolelle tarinoidensa kanssa. 

Liityin instagramiin siksi, koska päivitystahtini ei ole kovinkaan tiuha. Vaan pyrin päivittämään kerran viikossa. Ajattelin että keskenolevien projektien valmistumista voisi seurata instagramin puolella ja päivittäminen on kuitenkin nopeampaa sinne, kuin tekstien kanssa tänne. 

On toki tylsää, että kyse on kahdesta eri palvelimesta. Mutta toivon tätä kautta saavani myös lisää lukijoita. Hiljattain lisäsin myös blogin sivupalkkiin mahdollisuuden liittyä lukijaksi myös täällä bloggerin puolella; facebookin Terapeuttiset neuleet sivustoa seuraakin jo mukava määrä lukioita ja se saa tuntumaan ettei tätä blogia pidä vain itselleen. 

Vihreää palmikkoa.

lauantai 13. helmikuuta 2016


Tällä kertaa vuorossa taas palmikkoa, ystävälle syntymäpäivä lahjaksi. 
Malli, jo tutuksi tullut October socks Sukkakalenterista vuodelta 2015
Vuoden 2016 sukkakalenteria en ole vielä hankkinut, mutta hankkiminen on ollut harkinnassa. 

Pintaneuleeseen ihastuminen ei ota vain laantuakseen, kivat, hieman erilaiset sukat helposti yhdellä langalla. Seuraavaksi aion jo harjoitella palmikon tekoa ilman apupuikkoa. Näiden sukkien ohjetta on helppo noudattaa ja yksinkertainen itseään toistava kuvio mahdollistaa työn tekemisen myös ilman ohjeen mukanaoloa. Lisäksi koon muokkaaminen ei ole kauhean vaikeaa, jossain vaiheessa on haaveena tehdä samalla pintaneuleella myös jalat omaan jalkaan. 

Sukat valmistuivat melko nopeaan ja lopputulos oli se mitä odotinkin. Kuvissa sukat ovat vielä viimeistelemättä, mutta kun syntymäpäiväjuhlat olivat lähes jo käsillä nappasin kuvat pikaisesti sukkaparista, jotta sain ne myös pakettiin. Samoihin juhliin tein myös toisen sukkaparin, jonka kuvat otin yhtä nopeasti. Mutta siitä parista juttua myöhemmin. 


Lanka: Novita 7 veljestä sammaleenvihreä (371) 
Puikot: 3,5 mm 
Langan kulutus: 97gr 
Koko: n. 38 

Edelliset samalla ohjeella tekemäni sukat löytyvät täältä

Tällä hetkellä puikoilla on palmikkosukkaa 2,5 mm puikoilla, kantapäästäkin on tulossa tavallisesta poikkeava (palmikko jatkuu kantapäähän asti). Vaatii hermoja tehdä ohuesta langasta sukkaa omaan (42) jalkaan monen 7 veljeksestä tehdyn sukkaparin jälkeen. Työ kun tuntuu etenevän niin kovin hitaasti ohuesta langasta. 

Tavoitteena on kuitenkin saada kyseinen sukkapari valmistumaan eilen alkaneen talviloman aikana, paljon muita suunnitelmia lomalle ei sitten vielä olekaan, paitsi aikatauluttomaa arkea. 

Polvisukat vauvalle.

tiistai 2. helmikuuta 2016

Polvisukat, kantoliinasukat jne. vastaaville sukille on netissä paljon erilaisia nimityksiä. 

Tein viime vuonna samalla mallilla sukat kummitytölleni kissakuviolla. Nyt ystäväni sai poikalapsen, pitihän sitä neuloa myös tuoreelle ystäväporukan nuorimmaiselle omat sukat. 

Lapsen syntyessä keskelle talvea päätin tehdä sukista tavallista sukkaa paksummat. 
Mietinnän jälkeen langoiksi valikoituivat lankakorista löytyneet Novitan 7-veljestä ja Gjestalin Janne. 

Sain joskus viime vuoden lopulla ajatuksen sukista, joista toinen esittäisi ketun päätä ja toinen ketun häntää, ajatushan oli sitten pakko yrittää toteuttaa. 


Toteutus jäi hieman vajaaksi, sukassa saisi olla ainakin yksi valkoinen kolmio enemmän, sillä nyt sukan kärki tuo enemmän mieleeni jonkin korvallisen eläimen kuin ketun hännän valkoisen värityksen. Päätä esittävässä sukassa taas korvat hukkuvat taustaan. Muutama ystäväni on kuitenkin tunnistanut sukat siksi mitä tavoittelen, joten toivottavasti piakkoin nämä pääsevät lämmittämään pienen miehen jalkoja. 


Puikot: 3,5mm 
Lanka: Novita 7 veljestä nro. 170 ja Gjestal Janne nro. 436
Langan kulutus: 62gr