Custom Pages

Palmikkosukat erilaisella kantapäällä.

lauantai 20. helmikuuta 2016


Vaikka kirjoneule on tämän vuoden teemani, niin oli kuitenkin pakko päästä välillä tekemään pintaneuletta (okei, aika monta paria on tullut taas tehtyä kirjoneuleiden välissä). Nämä sukat oli tietynlainen seikkailu uuteen monella tapaa. 

Ensimmäiset sukat, jotka tein 2,5mm puikoilla - sukat joiden tekeminen ei tuntunut välillä etenevän ollenkaan. Jalkaterän tekeminen kesti ja kesti, samalla aikaa tavallisesti olisin tehnyt ainakin kahdet jalkaterät. 

Näissä sukissa rakastuin ensimmäiseksi kantapäähän, siihen että se poikkesi reilusti ns. tavallisesta kantapäästä. Ohjeen sukkiin löysin raverlysta, Maudiet. Sukkien kantapäähän jatkuu sukkien takaosassa olleet kaksi palmikkoa.  



Sukkien ohje on englanniksi, ohje oli melko helppo ymmärtää. Kantapäässä ohjeen ymmärtäminen oli hieman haasteellisempaa, mutta muutamien sanojen selvittelyllä ja järkeilyllä sain kantapään onnistumaan. Toisen sukan kantapää olikin jo sitten helpompi tehdä kun idean sai ensimmäisen sukan usean epäonnistuneen yrityksen jälkeen onnistumaan. 




Lanka: Louhittaren luola - Väinämöinen, petrooli
Puikot: 2,5mm 
Ohje: Maudie Raverlysta
Langan kulutus: 67gr 
Koko: 41-42




Sukan etupuolella kulkevat palmikot jatkuvat kärkiin asti.

Vaikka sukista tulikin mielestäni aivan ihanat, niin hieman mietityttää tuo langan paksuus ja kantapään malli. Kun on tottunut tekemään vahvistettua kantapäätä tuntuu lähes vääryydeltä tehdä tällainen sileäpintainen kantapää ilman vahvistusta. Joten myös sen kestävyys mietityttää. 

Ei näitä sukkia välttämättä jokapäiväiseen kulutukseen viitsi ottaa, mutta tämä ensimmäinen pari tällä mallilla jää nyt ainakin itselleni unisukiksi. Nyt monen vuoden jälkeen olen taas opetellut nukkumaan sukat jaloissa ja huomaan ehkä nukkuvani myös parempaa unta. 

Langaksi valikoitunut Louhittaren luolan Väinämöinen oli ihanaa neulottavaa. Napakka kierre, joka ei purkaudu neulotaessa, mutta kuitenkin sopivan pehmeä sukka. Lisäksi Louhittaren luolalla on mielestäni langoissa aivan mahtavat, eläväpintaiset väritykset. 

4 kommenttia :

  1. Ihana väri! Jotain tuollaista olenkin etsiskellyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Väri on ihana, tosin hankin langan jo viime vuonna käsityömessuilta, joten väriä en ainakaan itse löytänyt enempää mistään.

      Poista
  2. Kyllä Väiski kestää ihan tiimalasikantapäässäkin, käytä huoletta ;) Ihana väri <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon nyt käyttänyt näitä sukkia unisukkina ja ovat niin nyppääntyneet, että voisi kuvitella niiden olleen käytössä vuoden verran -ensimmäiset sukat jotka käyttäytyvät näin käytössäni. :o

      Poista