Custom Pages

Joululahjoja.

keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Tänä vuonna vietin melko pitkälle viedyn teeseitsejoulun. Vähemmänkin olisi kai voinut käsin tehdä näin jälkeen päin ajatellen. Viimeinen lahjasukkapari valmistui vasta joulun  ja uudenvuoden välipäivinä. Pääasia on kai kuitenkin, että jokainen sukkapari mahtui saajansa jalkaan. 

 Sukat on valmistettu Rea Järvenpään ohjeella. Haastetta sukkien tekoon aiheutti, että kolme paria piti tehdä niin suurina, ettei ohjeen koot enää riittäneet. Taistelun jälkeen pohjasta tuli riittävän iso ja mallikin pysyi kasassa eikä siitä tullut muodotonta suorakaidetta. 

Näitä sukkapareja tehdessäni opin vihdoin hieman aiempaa tyyliäni helpomman tavan tehdä sukkiin merkit etenkin niiden tähtikirjailut. Ehkei nämä parit siis kuitenkaan jää vielä viimeisiksi, vaikka joulunpyhinä niin ajattelinkin. Nyt kyllä on jo välissä pakko tehdä muutakin, viidet (itseasiassa kuudet) samanlaiset sukat tehtynä joulun alla oli jo liikaa minun makuuni. 

 Sukkien langat olivat Novitan 7 veljestä. 

Tummansininen  (170)
Vaaleanharmaa (047)
Papu (307)
Syklaami (563)
Sammaleen vihreä (371)

Jokaisessa sukassa käytettiin myös näitä värejä.

Valkoinen (011)
Graffiitti (044) 
Musta (099)


 Nauhojen neulominen näin moneen sukkapariin kerralla oli puuduttavaa, suunnittelin varasuunnitelmana jo nauhojen ostamista, mutta keksin joulun alla hieman kyseenalaisen keinon nauhojen valmistamisen nopeuttamiseen. 

Naisten tennareihin tein nauhat jotka ovat pituudeltaan n. 160 cm ja 
miesten tennareihin nauhat jotka ovat n. 180 cm. 

Nauhojen mitat tuntuivat riittävän, kun jokainen lahjan saaja sai vielä tehtyä sukkiinsa nätit rusetit jokainen omalla tyylillään lahjan saatuaan. 


Villasukkien kuvaukset järjestettiin pikaisesti 27.12.2015 ennen kuin meidän jouluporukka lähti jokainen omaan suuntaansa. Sukkakuvat ovat persoonallisia, jokainen sai asetella jalkansa lähes itsenäisesti kuvauksessa. :) Tai sitten olla tulematta ollenkaan kuvaan, jolloin kuva vain näpättiin jossain välissä sukkien ollessa jalassa. 

Onnellista oli saada nämä sukat valmiiksi. Jokainen sukkapari näkyi joulunpäivinä käyttäjiensä jaloissa. 

Veljelleni tein sukat jo viime vuonna virkkaamalla pohjan ja letittämällä nauhat. Jouluaattona saadessaan villasukat hän totesi, ettei tarvitse niitä - mutta pian mieli kääntyi. Edelliset ovat olleet kuulemma kovassa käytössä vuoden aikana ja olivat nämäkin jo heti joulun pyhinä. Miinus tänä vuonna oli kuulemma väri; niiden olisi kuulemma täytyneet olla valkoiset, mutta päädyin joulun alla harmaaseen väriin. 


Käsityövuosi 2015 on ollut mielenkiintoinen, on tullut opittua uutta ja kehityttyä käsitöissä monella tapaa. Nyt tarkastellessani työni tuloksia yllätyn siitä, kuinka monta isoa työtä on tullut tehtyä kaikkien villasukkien lisäksi. 

Kirjoittamistahti on välillä ollut hidasta, mutta tälläkin hetkellä julkaisuun odottaa kaksikin aihetta, joten vuodesta 2016 on vähintäänkin luultavasti tulossa yhtä hyvä. 

JOULUNPUNAISTA PALMIKKOA.

tiistai 8. joulukuuta 2015


Välillä sitä huomaa ottavansa kuvat hyvissä ajoin ennen tekstin valmitumista, sen jälkeen lähtevänsä lomalle ja julkaisun kirjoittaminen unohtuu. Takana on rentouttava loma Dubaissa, tällä kertaa mös ilman käsitöitä, vaikka joululahjat painavat jo kovaa päälle. Niistä liian monta on vielä tekemättä ennen joulua. 


Huomaan tekeväni paljon palmikkosukkia, tällä kertaa väriksi valikoitui joulun punainen, ohjeen otin Vuoden 2015 sukkakalenterista lokakuun sukat. Sukkakalenterin ohjeissa minulla on yleisesti ollut ongelmana niiden kireys, tällä kertaa kutsuin ystäväni sukkamalliksi kuvauksen ajaksi samalla näin mahtuvatko sukat kenenkään jalkaan. Ystävälläni on mielestäni tavallisen kokoinen naisen noin kokoa 39 oleva jalka.  Seuraavaan sukkakalenterin sukkaan otan ehkä puolta kokoa suuremmat puikot käyttööni tai lisään takapuolen jousimeen muutaman ylimääräisen silmukan, näin sukan  ympärysmitan kasvattaminen käy helpoiten, eikä hyvää kuviota tarvitse alkaa miettiä uudelleen. 



Lanka: Gjestal, Janne, väri nro. 404
Puikot: 3,5mm
Sukan koko: 39



Sukkakalenterin mallit ovat usein olleet helppoja, itseään toistavia. Pidän niistä etenkin siksi että ne on helppo oppia ulkoa, eikä ohjeen tarvitse olla mukana sukkaa neuloessaan. Vuoden 2016 sukkakalenteri näkyi olevan jo ilmestynyt, mutta yritän malttaa olla hankkimatta sitä vielä ja selviytyä joululahjoista ensin. 



Seuraavaksi joululahjojen ja hieman vaiheessa olevien töiden kimppuun.