Custom Pages

Sukkakalenteri - October socks

tiistai 21. heinäkuuta 2015


Toiset sukat sukkakalenterista valmistuivat jo pari viikkoa sitten, mutta julkaiseminen on jäänyt. Toiseksi malliksi valikoituivat lokakuun sukat, palmikot ovat olleet mukavaa neulottavaa näin kesällä. 

Lanka: Novita 7 veljestä, pinkki
Puikot: nro. 3,5 


Palmikot ovat mielestäni hieno kuvio, mutta samalla yksinkertainen ja helppo toteuttaa. Toisaalta, mielestäni kuvio pääsee vasta oikeuksiinsa ollessaan oikeankokoisessa jalassa. Jolloin sukan tulee olla melko napakka jalkaan, jotta kuvio pääsee venymään mittoihinsa. 


Sukat onnistuivat mielestäni hyvin, ohjetta oli helppo ymmärtää. Mutta mielestäni ohjeessa olleet kavennukset olisivat saaneet keskimmäisen kuvion kääntymään väärään suuntaan, toki voi olla etten vain ymmärtänyt kavennuskerrosten kuvion ohjetta oikein. 

Koko on taas mielestäni hieman liian pieni, mutta eiköhän näillekin joskus joku käyttäjä löydy. Nättiä sukka ei viitsi purkaakaan. 

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti