Joulun alla kiire yllätti tennareiden kanssa, olin taas aloittanut lahjojen tekemisen liian myöhään ja monta muuta projektia oli jo mielessä niiden jälkeen tehtäväksi. Joulun alla tuli sitten kehiteltyä hätä ratkaisuja tennareiden ärsyttävimpien vaiheiden tekemiseen.
Ärsyttävämpänä asiana tennareissa koen nauhojen tekemisen. En koskaan oppinut saamaan niistä riittävän tasaisia, aina johonkin kohtaan tuli jokin lankalenkki tai löydempi kohta.
Ennen joulua käsityölaatikkooni kotiutui Prymin Neulemylly (neulesampo) jolla sain joululahjat viimeisteltyä ilman tuskastumista nyörien tekoon.
Neulemyllyn käyttäminen oli helppoa pienen alkukankeuden jälkeen. Tein nyörit Novitan 7 veljestä langasta, joka oli ehkä hieman liian paksua neulemyllyyn. Harjoittelua vaati etenkin langan kireyden säätäminen ja tasaisena pitäminen neulonnan aikana. Alussa lankaa tuli pidettyä liian löysällä, jolloin silmukat helposti putoilivat koukuilta, ei ollut edessä kuin purkamista. Toinen ongelma mikä johtui osittain myös langan löysyydestä oli, se että villalanka helposti jäi kiinni koukkuihin, eikä pudonnutkaan koukulta oikeaan aikaan.
Laiteen toimintaperiaate on yksinkertainen, neljä koukkua ja paino. Alussa vain kahteen koukkuun ohjataan lanka ja seuraavalla kaikkiin neljään. Ensimmäisten kierrosten aikana laitteen tarkkailu oli tärkeää, koska silmukat eivät ensimmäisten kierrosten aikana pudonneet riittävän alaksi oikeaan aikaan vaan niitä täytyi ajoittain hieman avustaa neulonta tuloksen saavuttamiseksi. Laite itse toimii pyörittämällä kampea laitteen sivussa.
Ehkä hieman kyseenalaista käsityötä, mutta osa joulustressistä ainakin tuli tämän laitteen avulla ohitettua.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti