Custom Pages

Pintaneulesukat 7 veljeksestä.

perjantai 1. huhtikuuta 2016

Mä olen viettänyt nyt pientä neulonta taukoa, mutta onneksi on varastossa vielä muutamat julkaisua odottavat sukat valmiiksi kuvattuina. Yksi uusi projektikin odottaa puikoille pääsyä, juuri loppuneissa yövuoroissa myös keksin millaisen työn seuraavaksi teen. Se mikä on positiivista, kirjoneule on senkin projektin keskiössä. Lisäksi olen päättänyt että otan kevään aikana työn alle elämäni ensimmäisen villatakin, pitäydyn vielä toistaiseksi kuitenkin lasten vaatteissa. Viime aikoina olen löytänyt itseni myös ompelukoneen äärestä. 
Ystäväni vietti syntymäpäiviään syksyllä yhdessä sisarensa kanssa, toiveena oli ettei lahjoja tuotaisi, mutta kun olin saanut jo ystäväni sukat valmiiksi aiemmin niin päätin tehdä myös hänen siskolleen sukat. 

Sukissa käyttämäni lanka on Novitan 7veljestä, inspiraation sukkiin sain Suvikumpu-blogista, jossa on ohje mielenkiintoiseen pintaneuleeseen. Muuten sovelsin sukat melkolailla omasta päästäni. 


Itse pidän pintaneuleiden neulomisesta niiden helppouden takia, sama kaava toistuu kerroksesta kerrokseen. Toki niiden neulominen käy myös pidemmän päälle tylsäksi ja usein kahden sukan välissä kaipaakin jo toista työtä, joko eri tekniikalla tai kokonaan erilaista. 

Molemmissa sukissa  on kuusi puunappia, jotka hankin jostain käsityötarvikeliikkeestä. Pidän puunapeista, mutta toki ne kuluvat käytössä huomattavasti nopeampaa kuin muoviset, eivätkä ne kovin paljoa pidä vedestä. Tuskastumista näissä sukissa aiheuttivat juurikin napit; ensin en meinannut löytää mistään järkevän hintaisia ja sopivan kokoisia puunappeja (euron kappalehinta ei innostanut siinä kohtaa kun sukkapariin niitä tarvittiin 12 kappaletta). Lisäksi, vaikka napit sukissa ovatkin mielestäni ihania, onhan niiden kohdistaminen sukkien välillä kauhea homma. 

Lanka: Novita 7 veljestä, syklaami(563)
Puikot: 3,5mm 
Langan kulutus: 198gr 


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti