Kun joulukalenterisukkien kuvia alkoi joulun aikaan ilmestyä facebookin käsityöryhmiin tiesin heti, että tuollaiset sukat haluan tehdä - vaikka ne eivät olisi omaan jalkaani sopivaa kokoa edes, mutta ehkä sitten lahjaksi (lue: sinne valmiiden, vielä kotoa odottavien käsitöiden joukkoon).
Hain langat lankakaupasta vuoden alussa, tein ensimmäisen sukan hirveällä innolla. Pääsin ensimmäisen sukan nilkan kohdalle kunnes aloin ihmettelemään miten sukka näyttää niin pieneltä. Laskin silmukoita ja tuumailin moneen kertaan - meni pari hetkeä ennen kuin älysin, että ohje oli tehty 7 veljestä langalle ja käyttämäni lanka (Gjestalin Maija) on lähinnä Novitan Nallen vahvuista.
Tein sukan kuitenkin loppuun, jatkoin kärjen kaksi värisenä koska valkoista lankaa minulla oli melko niukasti varattuna kahteen sukkaan.
Tein vielä toisenkin sukan - päättelin ja olin tyytyväinen. Vertasin sukkia toisiinsa; ne olivat eri pituiset. Sukkien poikkeavuuden selitti se, että olin jättänyt jalkaterästä yhden kuvion tekemättä, lisäksi olin kaventanut toisen sukan eri tavalla kuin ensimmäisen. Ei muuta kuin taas purkamaan - tässä kohtaa oli kyllä pakko pitää jo muutaman viikon tauko, koska kyllähän purkaminen on ärsyttävää hommaa.
Ohje: Joulukalenterisukat by Niina Laitinen
Lanka: Gjestal Maija (värit 281, 202)
Koko: n. 37
Langan kulutus: 89gr
Ärsyttävintä näissä epäonnistumisissa oli, että kerrankin kirjoneuleeni jälki oli hyvää. Ei hankaluutta langanjuoksujen kanssa tai liian kireitä tai löysempiä silmukoita, melko tasalaatuista neulosta, joka myös joustaa käytössä.
Loppu hyvin: sukat saivat kodin työkaverini luota. Olivat kuulemma kokolailla sopivat tyttärensä jalkaan - on ilo saada sukat käyttöön monen epäonnistumisen jälkeen. Parempi käytössä, kuin valmiina käsityölaatikossa.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti