Aluksi ajattelin, etten ryhdy tänä vuonna koko hommaan. Sitten sainkin aiemmat työt valmiiksi ja teki jotenkin taas mieli haastaa itsensä kirjoneuleen maailmaan. Samalla oli etsinnässä yhteen lahjasukkaan ohje ja jotenkin päätin yhdistää nämä kaksi.
Loppujen lopuksi sukat syntyivät noin viikossa. Ohjeessa oli käytetty Novitan 7-veljestä lankaa, mutta koska en saa ko. langasta onnistumaan siistiä kirjoneuletta valitsin langakseni Gjestalin Jannen. Ohjeesta poiketen valitsin myös lankoja kolmea väriä. Varren tein täysin ohjeen mukaan, mutta jalkaterään lisäsin yhden kuviorivin, jolloin sain sukkien kooksi noin 40-41 (ohjeessa 38-39).
Itse olen sukkiin tyytyväinen, värivalinnat ovat hyvin jouluisat mutta tukevat toisiaan hyvin. Kuvioraitojen värivalintoja mietin pitkään en halunnut sukista liian punaisia, joten valkoista raitaa on lähes aina hieman enemmän kuin punaista.

Ohje: Niina Laitinen designs, Joulukalenterisukat 2016
Koko: 40-41 (nainen), alkuperäisessä ohjeessa 38-39.
Lanka: Gjestal, Janne (402, 403, 404)
Kulutus: 209 grammaa (yhteensä)
Puikot: 3,5
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti